Edelleen kesää vietetään täällä meren rannalla mökkeillen mikä onkin ollut hyvä kun nämä lämpöset kelit alkoivat. Täällä on kuitenkin aina hieman viileämpää, kiitos merituulen :)
Mitään ei oo tehty, noin niin kuin treenien suhteen. Meinasin jo yks päivä pystyttää kepit ja pari hyppyä ja harkitsin että opetan Novalle sivulle tuloa tms pientä tokoiluamut sit totesin että pöh!
Syksymmällä sitten...
Tulevaa pentuetta tässä onkin jonkin verran tullut pohdittua.
Liikkuessamme turuilla ja toreilla monet tulevat ihailemaan Hallaa nimenomaan tuon värin takia. Loppujen lopuksi kuitenkin Nova kerää isommat rapsutukset sosiaalisemman luonteensa vuoksi.
Olenkin tässä pohtinut kuinka kauas omena on puusta pudonnut... silloin kun Hallan ekaa pentuetta mietittiin, halusin... noh, toisen Hallan :D
Mutta mitä sainkaan? Pienen terrierin joka vaatii rakkautta <3 niin erilainen kuin äitinsä mutta silti juuri täydellinen.
Hyvä esimerkki on se että Nova rakastaa vettä ja Hallaa ei saa veteen millään. Mitä enemmän vesi roiskuu, sitä kivempaa Novalla on. Tosin opimpa eilen kantapään kautta että merivesi ei ole pienelle koiralle hyväksi jos sitä juo liikaa. Nova metsästi eilen yyterissä aaltoja ja voi sitten pari tuntia todella huonosti :( rajoitinkin sen pulikoimista mutta liian myöhään. Onneksi se meni nopeasti ohi.
Toinen hauska piirre on se että Halla makaa aina varjossa mutta Nova menee esim.laiturille tai muuhun aurinkoiseen paikkaan lepäilemään. Siirtyy kyllä jos liian kuuma tulee mutta silti nauttii selvästi enemmän lämmöstä kuin Halla...
Tähän tyyliin :) |
Mutta, samaa voin varmasti odottaa tulevaltakin pentueelta... toki nyt pentueella on eri isä ja tähän urokseen olen tutustunut paremmin. Nimenomaan luonteeseen.
Halla ja Sisu ovat kyllä niin supereita että saavatkohan aikaan vain lauman riiviöitä :D
Nova jäi myös omaan makuuni aikas sippoisaksi että toivon jenkkilinjojen hieman nousevan paremmin esiin tulevissa pennuissa...
Olen myös kovasti pohtinut että jääkö joku kotiin vai sijoitanko... jotenkin tuntuu siltä että jos potentiaalisia pentuja syntyy niin päätös pitäisi olla tehty etukäteen... mutta ei sekään varmaan auta kun pennut sitten ovat siinä ;)
Eilen katselin Novaa kaupungilla ja se merkkaili todella ahkeraan... ihan muutaman metrin välein. Täällä mökillä se ei sitä tee... tekisikös juoksuja?!
Yleensä saman talouden nartuilla juoksut on samassa rytmissä eli josko Hallakin siitä!
Ei millään malttais odottaa...
Tulipas paljon tekstiä... ehkä pari kuvaa vielä tähän loppuun ja sitten lähden mattopyykille!
Ensi viikolla lähdemmekin pienelle roadtripille kohti pohjoista... toivottavasti reissulla tapaamme myös Hallan velipojat :)
Nova the vesipeto ja Halla einiin vesipeto |
ai niin... tässä on se meidän the LOMALAINEN Aikas laiskanpulskee Mörkö Nauttii täysillä! |
Oon mä jotain saanut aikaiseksi taas ;) |