Ei pentusuunnitelmia lähitulevaisuudessa
Koska Novalle ei yrityksistä huolimatta pentuja saatu niin olen samassa tilanteessa monen teidän kanssa ja etsin pentua jolla myös mahdollisesti jatkaa kasvatusta.
Meillä ei siis ole suunnitelmia ihan hetkeen.
Meidät tavoittaa sposti osoitteesta
varjoklaanin@gmail.com
Jokainen pentue on harkittu ja lähtökohtaisesti sellainen josta haluaisin itselleni pennun. Pyrin kasvatuksessani terveisiin ja hyväluontoisiin perheenjäseniin ja harrastuskavereihin, varustettuna sheltin kauniilla ulkonäöllä.
Etsin pennuille kotia jossa ollaan valmiita tekemään aikuisiällä rodunomaiset terveystarkastukset, tarjoamaan koiralle aktiivista tekemistä
ja pitämään yhteyttä kasvattajaan.
ja pitämään yhteyttä kasvattajaan.
Kaikki pennut myydään rekisteröityinä, eläinlääkärin tarkastamina, sirutettuina, silmäpeilattuina sekä useasti madotettuina. Pennut kasvavat perheen keskellä tottuen tavallisen kodin ääniin ja hälyyn.
Valitsen kodit pennuille niiden ollessa n.7viikkoisia ja luovutus n.8viikon iässä. Joskus joku pennuista saattaa etsiä myös yhteistyökykyistä sijoituskotia.
Joka pentu saa mukaansa starttipaketin jossa on mm.tuttua ruokaa, hoito- ja ruokintaohjeet sekä kasvattajan tuen.
Kuva Kitta Peltoniemi, Hallan 1.pentue |
Omaa pentua odotellessa suosittelen tutustumaan ja lukemaan mm.
shetlanninlammaskoiraliiton pennunostajanoppaan
Marita Axin kirjan Elämää shetlanninlammaskoiran kanssa sekä
Tuire Kaimion Pennun Kasvatus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti