tiistai 17. toukokuuta 2016

Uintia, herra seuraa ja onnistumisia

Kävimme tutustumassa uuteen koirauimalaan Kangasalla koirapalvelu Taidogkaan tiloissa.
Mukana oli pelkästään Nova ja kaverina Minni ja Nala. Näin siksi että Halla inhoaa uimista enkä halunnut istuttaa Hallan kammoa Novaan vaan näin Nova sai itse päättää mielipiteensä uimisesta. Minni ja Nala ovat tottuneita uimareita ja olivat hyvänä esimerkkinä.
Alku kankeutta oli mutta loppujen lopuksi Nova ui hienosti! Tätä lisää!
Paikka ja uittaja olivat loistavia ja tuolla voisi Hallankin uimakammo laantua :)


Meille saapui reiluksi viikoksi herra seuraa kun kaverin bordercollie Riitti saapui hoitoon. Riitti on ollut meillä paljon ja toimi loisto esimerkkinä Hallalle kun se oli pentu. Nova oli alkuun hieman kauhuissaan tuosta mustasta, isosta ja innokkaasta kaverista mutta hoksasi nopeasti että Riitti väistää kun Nova murisee ja näyttää hampaitaan sille... Nova päätti kokeilla väistääkö Riitti sillä keinoin myös silloin kun se syö aamunappuloita ja näin Nova saisi sen ruuan.... nooooh... ei väistänyt ;) :D

Ilmoitin Hallan aksakisaan jonka järkkäsi TAKUT hervannassa ulkokentällä ja tuomarina Marja Lahikainen. Ihmettelin kun lähtölistat tuli ja medi1 oli 7kpl, mini1 ja 2kpl maxi1 4kpl... katsoin säätuedotusta ja ymmärsin. Luvattiin vettä ylhäältä alas asti. Meidän onneksi säätiedotus muuttui parempaan suuntaan päivä päivältä ja loppujen lopuksi saatiin kisata kivassa aurinkoisessa säässä. 2 aksarataa joista eka vaikutti rataan tutustumisessa jo vaikealta. Putkesta kepeille ja putkesta keinulle arvelutti. Halla kun tulee putkista sata lasissa. Myös pitkällö loppusuoralla oli rengas mistä olin ihan varma että ohi mennään. 
Mutta kuinkas ollakkaan, meillä osui Hallan kanssa askelmerkit kohilleen ja 0-rata ja eka LUVA!!
Tässä ainoa todiste, videoo ei oo
Tokalta radalta hyvä HYL ja näin on hyvä jatkaa kohti uusia kisoja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti